Mr. Gay Finland 2019 on Mikkelistä kotoisin oleva, nykyisin Helsingissä asuva 23-vuotias Konsta Nupponen. Voittaja valittiin lauantaina 15.6.2018 ravintola DTM:ssä järjestetyssä finaalissa.
- Haluan rohkaista jokaista itseään vielä etsivää tai epäilevää sateenkaarinuorta luottamaan yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen Suomeen. Esimerkiksi varusmiespalvelukseen astuessaan jokaisen on tunnettava itsensä tervetulleeksi omana itsenään. Suomalaisen koulumaailman pitää olla maailman suvaitsevaisin ja turvallisin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille, tiivistää kieltenopettajaksi opiskeleva tuore Mr. Gay Finland 2019.
Mr. Gay Finlandin 1. perintöprinssiksi ja yleisön selväksi suosikiksi valittiin 33-vuotias Haapavedeltä kotoisin oleva tamperelainen Ari-Pekka Ruha. Toiseksi perintöprinssiksi valittiin 34-vuotias Vantaalta kotoisin oleva ja Helsingissä asuva Nando de Bruijn, joka oli myös kilpailun ensimmäinen transsukupuolinen finalisti.
Finaaliin osallistui lisäksi viisi muuta ehdokasta: Jari Vikman (27, Helsinki), Juho Kähönen (19, Tampere), Kevin Koho (20, Helsinki), Marko Bärn (28, Espoo) ja Mitja Nöjd (31, Seinäjoki).
Järjestyksessään kymmenennen Mr. Gay Finlandin valitsi tuomaristo, johon kuuluivat muotiyrittäjä ja Playboy-malli Susanna Penttilä, laulaja-lauluntekijä Sebastian Rejman, Seta ry:n puheenjohtaja Sakris Kupila, huippustylisti Vesa Silver sekä Mr Gay World 2019, 4. perintöprinssi Nick Van Vooren (Belgia). Tuomariston puheenjohtajana toimi näyttelijä Hannele Lauri. Kilpailun juonsi Toosa TV:stäkin tuttu räväkkä drag-queen NikoLa.
- Kaikki finalistit olivat upeita ja erilaisia. Voittajan valinta oli kuitenkin lopulta yksimielinen. Konsta oli sanavalmis, rohkea, älykäs ja kansainvälisestikin edustava. Tuomariston vakuutti hänen aito halunsa herättää toivoa nuorissa sateenkaari-ihmisissä, päätuomari Hannele Lauri kertoo raadin yhteisistä perusteluista.
Vastavalittu Mr. Gay Finland ja perjantaina kruunattu turkulainen Miss Gay Finland Lotta Jäppinen osallistuvat aktiivisesti 24.-30.6. järjestettävälle Helsinki Pride -viikolle. Lauantaina 29.6. tuoreet kuninkaalliset seurueineen osallistuvat Pride-kulkueeseen, ja kulkueen jälkeen he ovat mukana myös puistojuhlan ohjelmalavalla.
Mr. Gay Finland on vuosittain järjestettävä kilpailu, jossa valitaan vuodeksi Suomen fiksuin ja persoonallisin homomies toimimaan hyvän tahdon lähettiläänä sekä esikuvana suomalaisille seksuaalivähemmistöille. Tarkoituksena on edistää homomiesten yhteisöllisyyttä ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisuutta sekä tukea ylpeyttä olla avoimesti oma itsensä. Kilpailu tukee myös vuosittain vaihtuvaa hyväntekeväisyyskohdetta. Tänä vuonna hyväntekeväisyyskohteena oli Setan nuorisotyön ja IGLYO-järjestön kansainvälinen sateenkaarinuorisopoliittinen konferenssi, joka järjestetään Helsingissä lokakuussa. Seta ja IGLYO haluavat nostaa konferenssin aikana sateenkaarinuorten ihmisoikeudet julkiseen keskusteluun Suomessa.
Mr. Gay Finland 2019 -kilpailua olivat tukemassa a.k.a Luova, Bieder Kukkakaupat, DTM, Eimi, Fafa’s, Finlayson, Frakkipalvelu NAM, Helsinki Pride -yhteisö, Miss Gay Finland, QX.fi, Ranneliike.net, Seta, Show Up, Wella, Westerback sekä Wivolin Photography.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Janne Tiilikainen, vastaava tuottaja, p. 041 808 9016 (vain puhelut), info@mrgayfinland.fi
Painokelpoiset kuvat: www.mrgayfinland.fi/media/tiedostot/, kuvan yhteydessä mainittava kuvaaja Taavi Tihkan